Quantcast
Channel: Sota
Viewing all articles
Browse latest Browse all 99

Yksi ääni tasapuoliselle Suomelle

0
0

Noam Chomsky kirjoitti, että jos ainoa demokraattinen teko on nousta kerran vuodessa sohvalta laittamaan äänestyslipuke uurnaan, on sekin ehkä parempi jättää tekemättä. Olen ajatellut sitä viime päivinä ja koittanut hahmotella, mitä arvoa sillä voisi olla omassa elämässäni tai laajemmin suomalaisessa elämässä.

Poliittisessa maailmassa tapahtuu niin paljon, että tietynlainen selkeys siitä lienee mahdollista vain asian innokkaalle harrastajalle, jos hänellekään. Tällaisia harrastajia löytyy muun muassa tältä foorumilta lukuisia, joista useimmat ovat itseäni lukeneempia ja kokeneempia. Jonkinnäköistä itsereflektiokykyä omaavana ihmisenä tunnistin melko nuorena aikuisena tietämättömyyteni ja päätin oppia toisten ajatuksista enemmän ja aukoa omaa leipäläpeäni vähemmän.

Minua kuitenkin on vuosia arveluttanut se, että paitsi kirjoittajien johtopäätöksissä, myös heidän premisseissään on usein täysin yhteensovittamattomia ristiriitoja. Tässä ei ole kyse jonkin formaalisen tieteen teknisen yksityiskohdan iteroimisesta keskustelun kautta oikeaan asentoon, vaan valtavista eroista kokonaisissa tavoissa hahmottaa poliittinen maailma.

Jos ihmiset eivät pääse sopuun siitä, mitä käytännön merkitystä on Schengen-alueen vapaalla liikkuvuudella, yhteisvaluutta eurolla, maahanmuutolla talouden tai turvallisuuden näkökulmasta tai terveydenhuollon yksityistämisellä edes faktojen tasolla, lienee täysin toivotonta yrittääkään saada näistä faktoista vedettyjen johtopäätösten välille keskustelua. Itseni kannalta vakavampi ongelma oli, että lukuisista yrityksistä huolimatta en oppinut tekemään omia johtopäätöksiäni ajankohtaisista poliittisista ongelmista, sillä toistuvasti törmäsin kirjoituksiin, joissa esiteltiin uusi, itselleni vieras tapa hahmottaa ongelma ja faktoja sitä tukemaan. Jos koko elämäni ainoa sisältö olisi yhden tällaisen kysymyksen ratkaiseminen kerrallaan, on mahdollista että tällä tavalla olisin todella kasvattanut ymmärrykseni pinta-alaa. Nyt lopputuloksena oli kuitenkin se, että hukuin moninaiseen ja monimutkaiseen keskusteluun, unohdin viime viikolla lukemani tämän viikon faktojen tieltä enkä viisastunut lainkaan.

Tällaisen ajatusketjun kautta päädyin pitäytymään enimmäkseen keskenäni omien poliittisten ajatusteni kanssa, joita valtaosan ajasta kiusasi takapiru kysellen: ”Mitäpä sinä tästä todella tiedät? Oletko nyt ottanut asioista oikeasti selvää?”

Jonkun tuollainen epistemologia olisi varmaankin pakkomiellyttänyt selvittämään pohjamutia ja viimeistä piirtoa myöten asioiden todellisen laidan, mutta minut se kirvoitti keskittymään enemmän opintoihini, soittamaan kitaraa ja lukemaan kirjoja. Kyse ei ollut arvovalinnasta poliittisen tietämyksen ja ainakin näennäisesti välittömämmän elämäntavan välillä, vaan valinnasta kyynistyneessä poliittisessa tiedottomuudessa polkemisen ja täyttymyksellisen elämän välillä.

Ja kun äänestyspäivät tämän vuoden aikana koittivat, nostin ahterini sohvalta ja kävin laittamassa äänestyslipukkeen uurnaan.

En nykyään juuri lue uutisia. Olen huomannut sen vähentävän merkittävästi tarpeettomaksi ilmenneitä ahdistuksen ja turhautuneisuuden tunteita, jotka muodostivat poliittisesti orientoituneemmassa vaiheessani merkittävän osan mieleni sisällöistä. Avaan otsikot ehkä kerran viikossa, silmäilen ensimmäisenä toisten pohdinnat päivän polttavista aiheista ja päätän sitten, syvennynkö tarkemmin. Minua viisaammat käyttävät aikaansa näiden asioiden hahmottamiseen, jotta minun tarvitsisi hahmottaa vähemmän. Asetan tällaisella filosofialla melko suuren luottamuksen toisten harteille, mikä edellyttää, että valikoin lähteeni tarkkaan. Viimeksi olen silmäillyt Ylen ja HS:n kolumnisteja, Economistin artikkeleita, Atlanticia ja joitakin vähemmän tunnettuja julkaisuja.

Osa niistä asioista, jotka olen silmäillyt, huolestuttavat minua.

Kun luin paljon uutisia, huomioni viipyili verrattain pitkään sellaisissa asioissa kuin Yhdysvaltain ja Venezuelan suhde, Brasilian sisäpolitiikka, Kiinan infrastruktuurihankinnat, Euroopan oikeiston nousu ja maahanmuuttokeskustelun yksityiskohdat. Suomalainen tasa-arvo- ja sukupuolikeskustelu oli syystä tai toisesta vastakkainasettelua ja ryhmäajattelua korostavassa poleemisuudessaan minusta suorastaan vastustamaton – hävettää myöntää. Kaikesta näihin käyttämästäni ajasta huolimatta opin varsin vähän, koska kun yritin nähdä jokaisen puun tarkkaan, en nähnyt metsää lainkaan – enkä niitä puitakaan kovin hyvin.

Nyt kun luen vähemmän uutisia, ajatukseni kohdistuvat toisenlaisiin kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi eurooppalaisten valtioiden sisäisten ristiriitojen polarisoituminen väkivaltaisuuksiin asti, suomalaisessa keskustelussa korostuva näköalattomuus ja huoli tulevaisuudesta, oikeusvaltioperiaatteiden tappio päätöksenteon koherenssin edistämiseksi ja - nähdäkseni – kasvava joukko ääniä, jotka puolustavat näkökulmiaan ilmaisuilla kuten ”kansan tahto” ”valtion turvallisuus” tai ”Suomen tulevaisuus”. Yksi kysymys, johon olen kiinnittänyt huomiota, on uusnatsismin saama huomio ja suosio.

Nämä ovat minusta huolestuttavia suuntauksia. Internetin kuplavaikutuksista, informaatiovaikuttamisesta, ihmisten ennakkoluuloisuudesta ja ryhmäajattelua edistävistä kognitiivisista vinoumista on keskusteltu paljon, mutta tiivistäisin itse ongelmallisimmaksi kokemani asian seuraavaan: vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat alkaneet tosissaan unohtaa, miksi rauha on parempi kuin sota, ja miksi edes näennäinen vapaus on parempi kuin se ettei vapautta ole ollenkaan.

Tämä käy ikävä kyllä järkeen. Eurooppaa viimeksi tosissaan koetellut konflikti on jo parin sukupolven päässä, ja Jugoslavian hajoamisestakin alkaa olla aikaa. Sitä mukaa kun niiden ihmisten kokemukset painuvat unholaan, jotka ovat väkivaltaisuuksista maksaneet niiden todellisen hinnan, sodan takana työtään tekevä mielenmaisema alkaa vaikuttaa monista järkevämmältä. Vastaavasti vietettyämme kylliksi aikaa sellaisessa yhteiskunnassa, jossa meille on itsestään selvää, että meillä on oikeus aukoa leipäläpeämme ja että meitä ei pahoinpidellä, vangita tai surmata mielipiteidemme takia, saatamme käydä taipuvaisemmiksi ajatella, että nämä erityisvapaudet ovatkin lähtökohtia, joiden varaan voidaan rakentaa ihan millainen yhteiskunta hyvänsä.

Ne eivät ole, ja ei voida. Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä, että jollakin alitajuisella tasolla varsin moni olettaa jotakin tämäntapaista. Ja koska pidän tätä huolestuttavampana kuin tekoälyuhkaa yksinään, Euroopan oikeiston jytkytystä, maahanmuuton ongelmia tai, luoja paratkoon, huonoa sotea, päätän nyt kunnioittaa Chomskyn ajatusta edes sen verran, että avaan suuni tämän yhden kerran.

Annan ääneni sellaiselle Suomelle, jossa jatkossakin ihmiset voivat käydä keskustelua ja ilmaista mielipiteensä pelkäämättä laillisia seurauksia, olettaen että nämä esitykset eivät suoraan loukkaa toisten ihmisarvoa tai -oikeuksia tai yllytä näiden riistämiseen. Annan ääneni sellaiselle Suomelle, jossa ei vallitse yksi sallittu totuus, vaan jossa eri totuudet keskustelevat keskenään. Annan ääneni sellaiselle Suomelle, jossa ihmiset ovat valmiit sietämään epämukavuutta ja ahdistusta sen edessä, että jokaisen arvomaailma ja idea paremmasta huomisesta ovat erilaiset, ja jossa ihmiset ovat valmiit tekemään kompromisseja. Annan ääneni moniääniselle Suomelle, jossa ihmiset ensisijaisesti sitoutuvat huolehtimaan itsestään ja toisistaan eivät mielipiteiden, ihonvärin, poliittisen tai muunlaisen suuntautuneisuuden perusteella, vaan velvollisuudesta. Annan ääneni Suomelle, jossa ihmiset valitsevat kompromissin väkivallan ja sodankäynnin sijaan.

Kauniita sanoja. Takapiru mielessäni sanoo, ettei niillä ole juurikaan arvoa, ja että tämä kirjoitus näyttää lähinnä mainiolta mainokselta sen puolesta, että minulla on hyvät arvot. Omakehu haisee.

Kun kysyn takapirulta, mitä mieltä se sitten on juuri esittämieni arvojen sisällöstä, se vaikenee. Ehkä se menee juuri niin. Pirulla on paljon haukuttavaa sitä koskien, miltä asiat näyttävät, mutta sisältöä sen puheissa ei juuri ole. Ehkä ei omissanikaan ole, mutta kehtaanpa nousta sohvalta äänestämään sitten seuraavallakin kerralla – niin kauan kuin se sallitaan.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 99

Latest Images

Trending Articles